Hirvenmetsästys

Hirvilupien määrä on vaihdellut vuosien mittaan osapuilleen seuraavasti: Aloitusvuonna -58 kaksi, seuraavana vain yksi. Vuonna -60 ei haettu ollenkaan lupaa ja sitten taas -61 kaksi lupaa. Siitä määrä kohosi niin että vuonna -66, kun pidettiin ensimmäiset peijaiset, oli lupia 5 kpl. Sitten tuli taas pudotusta: vuonna -70 oli 2,5 lupaa (ammuttiin kaksi aikuista ja yksi vasa). Hirvikanta alkoi sitten kasvaa. Vuonna -77 lupia oli 9. Sitten hirvien määrä alueella nousi jyrkästi. Huippu lienee ollut -81, jolloin ammuttiin 43 hirveä. Siitä on määrä pudonnut, niin että 2000-luvulle tultaessa ollaan oltu alle 30:ssä luvassa. Viime vuodet on kiintiö vakiintunut 26:een (13 aikuista ja 13 vasaa).

Seuran jäsenmäärä on n. 60. Hirvijahdissa heistä on vuosien mittaan ollut vaihtelevasti mukana 45 ja nyt jahtiin osallistuu  kolmisenkymmentä jäsentä.

Seuran jäsenillä on vahvat siteet alueeseen. He ovat vastuuntuntoisia luonnossa liikkujia, joille huolenpito ympäristöstä on itsestään selvä asia.

koko ruudun video näkyviin tästä

Peurajahteja järjestetään koko kauden ajan. Jäsenillä on mainioita mäyräkoiria. Myös kyttäysmetsästyksellä koitetaan saada peurakantaa kuriin.

Kettuja metsästetään pienissä porukoissa. Jahteja on 2000-luvulla järjestetty yhteistyössä naapuriseurojen kanssa ”kettupäivillä”.

Seuran jäsenet metsästävät tietysti myös jäniksiä, lintuja ym. Erityisesti pienpetojen ansapyynti on kiitettävällä tasolla.

Kuvakaruselli pysähtyy, kun viet hiiren sen päälle

Close Menu